Maahanmuuttajan tuki/ LäksyHelppi, Aikuisopiston peruskoulu
LäksyHelppi, Aikuisopiston peruskoulu
Aikuisopiston peruskoulussa LäksyHelppi alkoi vuoden 2017 alkupuolella.
LäksyHelppi-vapaaehtoiset auttavat oppilaita kotitehtävien teossa. Läksyjen ohessa jutellaan läksyihin liittyvistä ja oppilaita kiinnostavista asioista, kuunnellaan, kannustetaan ja innostetaan.
Vapaaehtoisilta ei edellytetä opettajakoulutusta tai tiettyä ikää. Perusohjaustaidot, halu auttaa ja motivoida riittää.
Punaiselta Ristiltä saa tukea ja koulutusta LäksyHelppi-ohjaajan tehtävään. Helsingin ja Uudenmaan piiritoimisto järjestää LäksyHelppi-ohjaajille yhteisiä tapaamisia. Olet tervetullut myös Töölön osaston vapaaehtoisten tapaamisiin ja jäsenenä sääntömääräisiin kokouksiin.
LäksyHelppi-ohjaajana saat ystäviä ja verkostoa sekä ennekaikkea ikimuistoisia kokemuksia, uusia näkökulmia erilaisiin kulttuureihin ja ihmisiin, myötäiloa onnistumisista, hyvää mieltä tulevaisuuteen tähtäävässä työstä.
Aikuisopiston peruskoulussa on kolme vaihetta:
1. Lukutaitovaihe, jolloin opiskellaan lähinnä suomenkieltä, mutta myös vähän muita peruskoulun aineita kuten matematiikkaa.
2. Alkuvaihe
3. Päättövaihe
LäksyHelpin viikko-ohjelma:
Tiistaisin 13-14 Lukuharjoitukset /LäksyHelppi lukutaitovaiheen oppilaille
Tiistaisin 14-16 LäksyHelppi alku- ja päättövaiheen oppilaille
Perjantaisin 14-16 Läksyhelppi alku-ja päättövaiheen oppilaille
Tutustu LäksyHelppi-ohjaajan oppaaseen
Paikka: Helsingin Aikuisopisto, Runeberginkatu 22-24, 00100 Helsinki
Yhteystiedot: Marja Kauppinen
laksyhelppi.sprtoolo@gmail.com