Ystävätoiminta

Ystävätoiminta Teisko

Etsimme nyt vapaaehtoisia juttuseuraksi, kahvittelemaan tai vaikka ulkoiluun kaveriksi! Yksinäisyys on kasvava haaste ja tarve uusille vapaaehtoisille on suuri.

 

Ystävätoiminnan kautta tarjoamme ja saamme seuraa ja läsnäoloa matalalla kynnyksellä. Tule mukaan tekemään hyvää sekä itsellesi että muille.

 

Ystävävapaaehtoisena toimit omana itsenäsi, tavallisen ihmisen taidoin. Saat ja tuot hyvää mieltä. Toiminnan kautta saat myös itse uusia ystäviä ja kokemuksia.

 

Ystävätoiminnan kurssi

 

Ystäväkurssi antaa valmiudet toimia Punaisen Ristin vapaaehtoisena, erityisesti ystävätoiminnassa. Kurssilta saa perustiedot vapaaehtoistoiminnasta, keskustelemme kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta, yksinäisyydestä sekä erilaisista ystävätoiminnan muodoista. Voimme yhdessä miettiä, millaiseen toimintaan juuri sinä haluaisit tulla mukaan.

 

Koulutuksen käytyäsi voit osallistua ystävätoimintaan itsellesi sopivalla tavalla. Voit tavata ystävääsi henkilökohtaisesti, olla ystävä verkon välityksellä tai osallistua ryhmätoimintaan. Voit osallistua toimintaan kertaluontoisesti tai sitoutua pidemmäksi aikaa.

 

Kurssin käyminen ei sido sinua osallistumaan ystävätoimintaan, vaan voit osallistua kurssille ja pohtia vapaaehtoistoimintaan osallistumista sen jälkeen.

 

Seuraava ystävätoiminnan kurssi pidetään 

Terälahdessa 14.3.2026 klo 12-15

Tervetuloa mukaan.

Koulutus on maksuton.

 

Tiedustelut ja ilmoittautuminen

Arja Suokonautio

suokonautioarja@gmail.com

050 589 3354