Keräystoiminta

Lahjoita ukrainalaisten hyväksi!

Punaisen Ristin Katastrofirahastoon kerätään varoja ympäri vuoden. Avun tarve on valtava niin kotimaassa kuin ulkomailla, varsinkin juuri nyt! 

Tällä hetkellä kohdennamme Katastrofirahastoon kerättäviä varoja eriyisesti Ukrainan asukkaille. 

Tilanne Ukrainassa on hyvin vaikea: pulaa on perusasioista, kuten puhtaasta vedestä ja terveydenhuollosta, ja ihmisten henkinen jaksaminen on koetuksella. 

Konfliktin laajenemisen jälkeen vuodesta 2022 alkaen 13 miljoonaa ihmistä on saanut apua Ukrainan Punaiselta Ristiltä. Lahjoituksesi avulla Ukrainan Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja työntekijät ovat siellä, missä apua tarvitaan: he antavat ensiapua loukkaantuneille, evakuoivat ihmisiä turvaan, tarjoavat henkistä tukea ja tuovat kotihoitoa ja terveydenhuoltoa yksin syrjäisiin kyliin jääneille vanhuksille. 

Ukrainassa asuvat tarvitsevat apua vielä vuosia sen jälkeen, kun taistelut jonakin päivänä loppuvat. 

Sinäkin voit auttaa ukrainalaisia lahjoittamalla alla olevan nettikeräyksen tai tilillepanon kautta. Lahjoituksesi varmistaa, että auttamistyötä voidaan tehdä pitkäkestoisesti. Kiitos, että autat.

Suomen Punainen Risti tukee työtä paikan päällä kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaation kautta. Löydät lisätietoa Ukrainan auttamisesta täältä: https://www.punainenristi.fi/lahjoita/ukrainan-kriisi/ tai https://www.punainenristi.fi/punainen-risti-auttaa-ukrainassa/  

Vuoden tärkein keräysajankohta on Nälkäpäivän lipaskeräys, joka järjestetään osastossamme jälleen tulevana syksynä 24.-26.9.2026.

Voit halutessasi ilmoittautua lipaskerääjäksi ensi syksyn Näläpäiväkeräykseen sähköpostilla keraykset.kehaespoo.spr(a)gmail.com. Olemme yhteydessä sinuun lähempänä keräysajankohtaa.

Katastrofirahastoon voit milloin vain lahjoittaa seuraavilla tavoilla:

  • MobilePay 63964
  • Tilillepano katastrofirahastoon: Suomen Punainen Risti FI52 5000 0120 4156 73 – viitenumero 451021548145 

Sinun lahjoituksesi auttaa luonnonmullistusten ja sotien uhreja ympäri maailmaa. Suomessa apua saavat äkillisen onnettomuuden, kuten tulipalon, kohdanneet. Lahjoituksilla ylläpidetään vapaaehtoisten auttajien valmiutta toimia kriisitilanteissa. Lahjoittajana tai lipaskerääjänä suojelet heikoimmassa asemassa olevia.

Kiitos, että välität!

Tavoitat meidät osoitteesta: keraykset.kehaespoo.spr(a)gmail.com