TAPAHTUMAT
NALLESAIRAALA
Nallesairaala on lapsille suunnattu Punaisen Ristin järjestämä tapahtuma, jossa lapset pääsevät opettelemaan omien pehmolelujen ja nukkejen avulla ensiapua ja sairaanhoitoa. Nallesairaalassa lapset pääsevät tutustumaan erilaisiin hoitovälineisiin, hoitamaan sairastunutta ja oppimaan miten toimia tapaturmissa. Myös lääkäripelon lievitys on yksi nallesairaalan tavoitteista. Sairaalan voi perustaa minne tahansa, esimerkiksi tapahtumiin ja päiväkoteihin. Hoidettavaksi lapsi voi tuoda nallen tai vaikkapa nuken tai muun pehmolelun.
ENSIAPUINFOT
Osaston ensiaputoiminnassa keskitytään ainakin toistaiseksi yhteistyöhön koulujen kanssa. Olemme käytettävissä kouluille järjestettävissä ensiapuinfoissa joko omana toimintana tai yhdessä jonkin muun yhdistyksen tai järjestön kanssa.
TAPAHTUMIIN OSALLISTUMINEN JA JÄRJESTÖYHTEISTYÖ
Olemme mukana myös kesän toritapahtumissa. Teemme yhteistyötä ja kartoitamme yhteistyömahdollisuuksia useiden toimijoiden kanssa varsinkin ystävätoiminnan osalta. Yhteistyökumppaneita ovat mm. naapuriosastot ja hyvinvointialue ja paikalliset muut yhdistykset.